Miksei hoikkakaan ole itseensä tyytyväinen?

Päiväys: 9.2.2015
Paino: 95kg
Motto: Luota itseesi ja ole myös sen luottamuksen arvoinen

Juttelin viikonloppuna äitini kanssa ulkonäöstä, ihanteista ja paineista. Hän harmitteli pömpöttävää vatsaansa ja mietti mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen sen litteämmäksi. Kaikki, jotka äitini tuntevat tietävät, että hän on hoikka, pieni ihminen, joka harrastaa liikuntaa ja syö kohtuullisen vähän herkkuja tai muuta epäterveellistä. Pituutta hänellä taitaa olla likimain 165cm ja painoa varmaankin jotain 60kg kieppeissä. Hän on siis normaalipainoinen. Liikuntaa hän harrastaa kahdesti viikossa ja viikonloppuisin lisäksi ulkoilee. Silti hän kärsii ulkonäköpaineista, eikä ole itseensä tyytyväinen.

Moni minunkokoiseni voisi vaikka maksaa siitä, että saisi olla hänen kokoisensa. Se sai minut miettimään, miksi normaalipainoisellakin on ulkonäköpaineita. Miksi hän on tyytymätön omaan ulkonäköönsä, vaikka moni on hänen ulkomuodostaan myös kateellinen?

Äitini kertoi hänen perimmäiseksi ongelmakseen sen, että hän on aina ollut pieni. Vaatteet ovat olleet kaupan pienintä kokoa, hän on ollut aina kaveriporukan pienin. Nyt hän vaatekokonsa on kasvanut eikä hän enää ole pienin porukassa. Äidilläni on siis ulkonäköön liittyvä identiteettikriisi. Tunnistin fiiliksen heti.

Olen ollut nuorena aina porukan pisin. En muuten ollut mikään erikoinen tyyppi, enemmänkin sellainen seinäkukka-tyyppinen. Olemalla pitkä sai positiivista huomiota ja pituus määritteli persoonaa. Pitkälle murrosikään olin myös poikia paljon pidempi. Nyt aikuisena en ole mikään poikkeus. Ympärilläni on jatkuvasti muitakin naisia, jotka ovat yhtä pitkiä. Miehistä nyt tietysti puhumattakaan. Minulle tämän huomaaminen ei toisaalta ole ollut mikään negatiivinen juttu tai kriisin paikka. Myös minun vaatekokoni on suurentunut monella numerolla vuosien varrella. Sitä on joskus tullut tuskasteltua vaateostoksilla ollessa. Nyt olen kokoa, jota vielä löytyy normaalikaupoista, mutta jos vielä paisuisin joutuisin nöyrtymään isojen tyttöjen liikkeisiin. Kuopuksen synnyttyä ostin jo ainakin yhdet housut vaateliikkeen pullukka-osastolta. Silloin tuli mietittyä, että tälle on tehtävä jotain. Nyt vihdoin teenkin.

Mutta, miksi niin moni hoikka ihminenkin on itseensä tyytymätön? Jos paino on ok, niin sitten nenä, silmät tai jokin muu osa itseä on vääränlainen. Se sai minut pohtimaan sitä, miten paljon aion laihduttaa. Koska olen tyytyväinen, maltanko lopettaa ollenkaan, mikä minussa sitten on omasta mielestäni vikana, kun paino on ok? Olenko onnellisempi, kun olen hoikka? Etsinkö itselleni jonkin muun ongelman joltakin muulta elämän osalalueelta?

Luin viikonlopun lehdistä, että monet telkkarin laihdutusohjelmissa mukana olleet ihmiset ovat lihoneet takaisin ohjelman päätyttyä. Tuki lakkaa, kamerat sulkeutuvat. Enää ei jää kiinni, jos pari kiloa tulee takaisin. Sitten taas pari kiloa.... Amatöörin on vaikeaa pärjätä ison taitoa vaativan haasteen kanssa yksin. Kun kukaan ei enää auta.  Miten välttää tämä? Jos minullakin kestää vielä vuoden, jotta olen haluamissani mitoissa, miten osaan enää sen jälkeen elää ns. normaalia elämää ja syödä niin, ettei paino enää tipu, muttei lähde nousuunkaan? Aika pelottava ajatus ja toisaalta tuntuukin turvalliselta, että siihen on varmaankin vielä pitkä aika, kun tämä projekti on päätöksessään.