keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Puutarhanhoito on todellinen urheilulaji



Puutarhakärpänen iski tänä keväänä lujaa. Oli pakko saada kasvimaa, kasvattaa omia vihanneksia ja nauttia niistä kesän mittaan lasten kanssa. Ei muuta kuin tori.fistä lavankauluksia ostelemaan, multaa synttärilahjana 2000l pihaan ja sormet multaan. Siemenperunaa, istukassipulia ja kaiken maailman siemeniä kaupasta kotiin. Kaverilta mansikantaimia. Lupaava alku.

Toivoin 30-vuotislahjaksi puutarhavälineitä ja niitä myös sain. Paketista paljastui mm. komeampaakin komeampi musta rautalapio. Tiedätte varmasti, että rautalapio painaa aikas paljon? Suurin piirtein saman verran, kuin omistamani kahvakuula.

Ei muuta kuin lapio olalle ja multakasaa kohti. Mullat oli nätisti tiputettu traktorin kyydistä etupihallemme pienelle niitylle kahdessa helvekonmoisessa säkissä. Säkin suu suippeni ylöspäin. Mukavaa lisävastusta lapioimiseen.. Täytenä säkin suu ylettyi noin 1,2 metriin. Kiva lisä sekin.

Mutta jonnekin sitä multaa pitäisi voida lapioida. Öljytyt lavankaulukset kahden pinoihin ja sommitelmaan pihalle. Yksi lavankaulus painaa muutamia kiloja ja on hankala avata ja kasata lömpsyvien saranoiden takia. Hyvää koordinaatiotreeniä. Mutta sitten piti kipaista sisälle unohtuneet sanomalehdet pihalle tosi nopeasti, koska neljä vee jäi ihmettelemään multasäkkejä yksikseen etupihalle. Niistä saa oivan ja lopulta maatuvan rikkaruohoeristeen viljelylaatikoiden pohjalle. Hengästyin hakureissussa.



Sanomalehdet oli helpompi asetella lavojen alle kun ne kasteli ensin. Siispä kaivolta vettä 10 litran ämpäriin ja se tulevalle hyötypuutarhalle. Sitten vaan kädet ja sanomalehdet jääkylmään kaivoveteen ja pylly pystyssä asettelemaan niitä maahan. Tämä venytti ihanasti takareisiä, pakaroita ja selkää. Varmasti myös ohikulkijoiden pupilleja sääteleviä lihaksia...

Vihdoin oli mullan aika! Kottikärryt tulille ja lapio kouraan. Lavankauluksen mitat ovat 120×80 ja kaksi päällekkäin korkeutta on lähemmäs puoli metriä. Jokainen voi siitä laskea paljonko yhteen sellaiseen saa kuskata multaa. Minä en ole jaksanut laskea, mutta sen tiedän, että silmälasieni linssit sumentuivat valuvista hikipisaroista ja tukka liimautui niskaan kiinni, kun laatikot olivat täytetty. Ilma oli hyvä jos 13 asteista ja työskentelin teepaidassa ja verkkareissa. Mullan jälkeen kevyt lannoitus ja siemenet riveihin ja armoton kastelu. Vettä tuli kannettua ainakin puolitusinaa kastelukannullista. Näin kului kaksi iltaa, molemmat klo 17.30-21.30. 

Mutta nyt kasvaa perheelle omassa pihassa perunaa, porkkanaa, mansikkaa, sipulia, kesäkurpitsaa, punajuuria.... Terveellisiä herkkuja ja taattua lähiruokaa! Kerron tulevaisuudessa projektin etenemisestä. Nyt jo voin kertoa, että sipulit ovat alkaneet kasvattaa vartta ja niiden kanssa sulassa sovussa itäneet kehäkukat ovat työntäneet sirkkalehtensä mullasta kohti aurinkoa.



Hyötypuutarhan perustamisen jälkeen istutin takapihan rinteeseen toistakymmentä vuorenkilpeä ja kasan muita vanhemmiltani pelastamiani perinnekasveja. Myös rikkaruohoja tuli rinteessä nypittyä yksi kokonainen ehtoo hämärään asti.

Hyötypuutarhan perustamista seuraavina aamuina kipeänä olivat hauikset, kämmenet, selkä- ja kylkilihakset. Istutus- ja nypintäiltojen jälkeen tuntui säärissä, reisissä ja jalkapohjissa. Ei siis mitää olematonta puuhastelua tuo puutarhanhoito. Kovempi hiki tuli, kuin jumpatessa ja lihaksiin otti, kuin täpöillä tehty salitreeni. Jokaisen puutarhurin on kuitenkin hyvä muistaa ergonomiset työasennot, jotta työn antimista voi nauttia terveenä ja täysillä!



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Hotmamat Helsingin reissussa

Kaikki aikuiset tietävät, että arjesta irtautuminen on tosi tärkeää. Ruuhkavuosien aikana se voi olla todellinen henkireikä. Joskus on vaan pakko päästää höyryjä, rentoutua ja välittää vain itsestään.

Pienten lasten äitien pitää aloittaa irtiottonsa suunnittelu ajoissa. Me aloitettiin tammikuussa. Kun omaan aikaan saa varautua henkisesti ja fyysisesti viisi kuukautta ei voi arinkaan mutsi heittää kehiin tekosyitä siitä, miten ei ehdi minnekään, ei ole varaa lähteä tai ei ole henkisesti yhtään valmis.

Mutta nyt siihen reissuun! Ystäväni (joka aiemmin on vilahtanut postauksissa sokerilakkoilijana) osti meille tammikuussa liput Sunrise Avenuen keikalle Helsingin jäähalliin. Hieman myöhemmin hän teki varauksen ravintola Kiilaan ja minä ostin meille hotelliyön aamiaisineen Radisson Blu Royal Helsingistä. Siihen päälle junalippu minulle ja bussilippu ystävälle. Reissusuunnitelma oli selvillä. Sitten vaan odottamaan, että päästäisiin reissuun. Olo oli vähän kuin joulun alla.

Vihdoin koitti reissupäivä 16.5.

Taajamajuna Helsinkiin lähtee raiteelta 1, hyvää matkaa!

Hotellihuoneeseen hommatut juomat siivittämään meidät hyvään tunnelmaan ja meikkaustulokseen.

Ravintola Kiilan Lohicheviche. Limekypsytettyä lohta, chiliä, koranteria ja palsternakkachipsejä. Suosittelen!

Parsarisottoa ja paistettua halloumia. Paras risotto ikinä, saattoi olla myös paras ravintola-annos ikinä. Suosittelen ehdottomasti!

Odottava fiilis. Elämäni eka jäähallikonsertti ja elämäni eka maailmantähden konsertti.

Maailmanluokan show! Sunrise Avenue lunasti ja ylitti kaikki odotuksemme. Tätä täytyy saada vielä joskus myöhemmin lisää! Ensi kerralla Saksaan? ;)

Iltalehti: "Naispuoliset fanit myöntävät laulajan ulkönäön vaikuttavan myönteisesti bändin suosioon." No älä!!

Loppu reissusta jäi valokuvien ulottumattomiin ja hyvä niin. Hotelli oli hyvä ja huone siisti ja nätti. Patja ja tyyny saivat molemmilta kiitosta. Aamulla oli hyvä ja levännyt olo kuuden tunnin unilla. Toisaalta, kukaan ei myöskään herättänyt meitä kertaakaan yön aikana... Aamupala oli todella runsas ja hyvä. Meille äideille aivan todellista luksusta! Pakko mainita vastapaistetut vohvelit, marjat, hillo ja mascarponekermavaahto, mmm...

Saatat miettiä, miten tämä reissu liittyy laihdutusblogiin tai elämäntaparemonttiini? Myös laihdutus, ollessaan pitkäkestoista pakertamista, eikä mikään parin kuukauden ihmedieetti, muuttuu lopulta arjeksi ja sille tavalliseksi viikottaiseksi, kuukausittaiseksi ja lopulta jopa vuosittaiseksi peruselämäksi. Ja jotta jaksaa täytyy välillä arjesta ottaa irtiotto. Siksi reissussa ei laskettu yhtään kaloria, ei murehdittu väliin jääneitä lenkkejä tai peilailtu liian tarkasti. Siksi reissussa juotiin kuoharia, syötiin risottoa ja annettiin itselle lupa syödä aamiaiseksi vohveli hillolla ja jumalaisella mascarponekermavaahdolla, joka kaavittiin lautaselta veitsen avulla viimeistä pisaraan. Ja kyllä, nuolimme lopuksi vielä veitsemme.

Live a little! Nyt on kesä!







torstai 7. toukokuuta 2015

Tunnustuksia

Nyt on pakko myöntää, että syöminen ja liikkuminen ovat molemmat olleet retuperällä jo pitkään. Kyse on siis jo muutamasta kuukaudesta. Annoin paholaiselle pikkusormen ja se vei koko käden. Sinne humpsahti, humpsis!

Minulla ei ole käsitystä siitä mitä painan nyt, sillä välttelen vaakaa. Olen sen lähellä kuin sitä ei olisikaan. Se on mulle pelkkää ilmaa. Pelkään sitä mitä saattaa tapahtua, jos astun sen päälle. Se varmaan räjähtää tai ainakin sen sisältä törähtää pari jousta ulos. Parempi, kun pysyn vaan erossa koko systeemistä...

Herkkuja on tullut vedeltyä. On ollut piirakkaa, tuoretta leipää, hillosilmiä, smetananokareita, synttärikakkuja, jälkkärijäätelöitä ja niin edespäin. Helpompi ehkä kertoa mitä ei ole ollut. No sitä terveellistä kuitupitoista ja paljon kasviksia sisältävää ruokaa... Ribsejä olen muuten syönyt ja ekat grillimakkaratkin tälle kautta.

En ole siis saanut tiputettua kiloja pariin kuukauteen ja todennäköisesti muutama kilo on tullut takapakkiakin. Silti mummuni toteaa joka väliss tavatessamme: "J se on laihtunu kyllä kauheasti!" Kiitos mummu. Ihailtavaa tsemppausta. Tosin allekirjoittaneelle iskee tilanteessa yleensä melkoinen morkkis. Miksi mätän kakkua naamaan, laihiksella piti olla?!

Tämä on se kaikkien laihdutusvinkkiartikkelien tuttu termi "repsahdus". Kamala sana. Kuulostaa ihan joltain, mitä naiselle käy siinä lasten ja keski-iän välissä. Repsahdus.
Vinkkiartikkelien mukaan tästä pitäisi nyt vaan lähteä uudella tarmolla eteenpäin. Mitäs jos tarmoa on tiukat nolla? Kun ei jaksa halua viitsi? Voisinko saada jonkun oman gustafsbergin tai levävaaran huutamaan naaman viereen aina, kun käyn jääkaapilla tai istun sohvalla? Ja siis ilmaiseksi tietenkin, ei mulla ole varaa maksulliseen pt:n. Omaa jaksamista ei auta yhtään tuleva kuukauden juhlaputki. Kaikki liikunnat kesätauolla ja ainoa asia mielessä on "mitähän mä sitten söisin?"

En silti ihan vaivu synkkyyteen, sillä kohta 4-vee esikoiseni katseli tänään peppuani ollessamme matkalla suihkuun. Takaa kuului kevyen pakaroille taputuksen säestämänä: "Söpö peppu!"

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Aamupalapirtelö

Pitää tulla heti jakamaan, kun tuli sattumalta keksittyä melko terveellinen ja täyttävä aamupalapirtelö, joka sopii varsinkin tällaisille munkaltaisille ihmisille, jotka eivät voi syödä haukean isoa valikoimaa tuoreita hedelmiä allergian vuoksi. Tämä myös säästää aikaa ja vaivaa, tosin ainahan tuore on tuoretta..

Hintaa pirtelölle tulee noin euro ja kilokaloreita annoksessa on 140 rasvattomalla maidolla ja sitten pikkuisen enemmän jos tykkää käyttää kevytmaitoa.

Pirtelön jaksaa varmasti sekoittaa myös kiireisenä työaamuna, jolloin minä ainakin olen super-laiska tekemään yhtään mitään aamiaista.

Kyllästymispisteen nopea aamupalapirtelö:

2dl maitoa (rasvatonta)
1 pss (90g) Semper Havre Smoothie- vauvan smoothieta

Sekoita pussin sisältö maitoon ja vatkaa haarukalla sekaisin.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Mun eikä kenenkään muun

Tämä postaus on hieman erilainen aiempiin verrattuna. Sain kipinän lukiessani  "nakudeittailija" Tanjan blogitekstiä omasta kropastaan. Siinä hän arvostelee kroppansa läpikotaisin ja antaa haukut jokaiselle ruumiinosalleen sen jälkeen, kun hänen vartaloaan arvosteltiin erään Aatami etsii Eevaa jakson jälkeen. Silloin keskustelua herätti hänen ajeltu etumuksensa, joka ilmeisesti osalle katsojista oli jollain tasolla liikaa.

Muistan miten joskus nuorempana kavereiden kesken mietittiin, mikä tai mitkä jutut omassa ulkonäössämme haluaisimme muuttaa, jos se olisi mahdollista. Ruuhkavuosien kourissa taistellessa tämä ajatusleikki on jäänyt moneksi vuodeksi käymättä oman pään sisäisesti ja nyt "nakudeittailijan" innoittamana halusin tämän ihanan naisille niin tutun ajatustyön käydä läpi.

Mitä muuttaisin itsessäni, jos se olisi mahdollista yhdellä taikasauvan heilautuksella? No, ottaisin elopainoa 25 kiloa pois. Ihan tasaisesti joka puolelta kroppaa.

Itseasiassa jos tanjamaisesti kertoisin kaikki kroppani virheet menisi se jotenkin näin:

(Järjestyksessä ylhäältä alas)

Mun hiukset rasvoittuu ällöttävän nopeasti. Haluisin tukan, jota ei tarvitsis pestä joka päivä jos aikoo tehdä jotain muutakin, kuin kyyhöttää kotona lasten kanssa.

Mun silmät on tosi tihrut ja luomet roikkuu ärsyttävästi. Haluaisin isot mantelinmuotoiset silmät, joihin katsoja jäisi kiinni ja jotka jäisivät mieleen.

Mulla on kauhea kaksoisleuka joka sivulta näyttää ällöltä roikkuvalta heltalta. Sitä ei saa edes aurinkopuuterilla varjostettua pois ja saa mut näyttämään 65-vuotiaalta läskiltä.

Mun kaula on sellainen ällö poimuttunut, sellainen mistä lääkärikin kysyi, et "onko sun kilpirauhasarvoja mitattu kun kaula on tuollainen?"

Mun rintakehän iho on ihan hirveä, kun siihen tulee aina pikkuruisia mustapäitä ja se on muutenkin kirjava ja punakka. Mulla on myös siinä pigmenttihäiriön aikaansaama syntymämerkki, joka oikein loistaa esim saunassa käynnin tai urheilun jälkeen.

Mun tissit on liian isot ja roikkuvat. Mun nännit on valtavat ja liian tummat. Haluaisin pienemmät ja pystymmät.

Mun kainalot on läskit ja mun selkään ja kylkiin tulee makkaroita. Mun niskassa on ollut jo 15 vuotta ihan outo kyömy ja ryhti näyttää sivusta katsoen ilman vaatteita tukka sidottuna tosi karseelle.

Mun maha on täynnä raskausarpia ja makkaroita. Mun alamahan makkara roikkuu ruttukasana housujen vyötärön päällä ja mä vihaan sitä. Mun jenkkakahvat on sellaiset, että jenkatessa ei kyllä ote lipeisi takana tulevalla.

Mun pylly on pikkuisen liian leveä, muuten aika ok, mutta se on ihan selluliittinen ja muhkurainen. Myös mun reidet on muhkuraiset.

Mun sääret on paksut ja arpiset. Niissä on mustelmia ja mun säärikarvat on lastensaannin jälkeen muuttuneet paksuiksi ja tummiksi.

Mun varpaat on isot ja rumat. Niissäkin kasvaa pieniä karvoja. Kynnet on myös isot, kurttuiset ja rumat.

Voisi äskeisen luettuaan luulla, että mä vihaisin itseäni. Ei mulla ole sellaiseen aikaa tai energiaa. Mun vartalo on mun ja se toimii ihan jees. Sillä pääsee paikkoihin kävellen ja kyydissä istuen, myös lyhyen matkan juostenkin. Sillä voi nukkua ja syödä. Kantaa kauppakasseja ja pestä pyykkejä ja koiran oksennusta matolta. Se kantaa myös lapsia ja halaa niitä. Se silittää lasten tukkaa, kun niitä itkettää ja antaa poskelle helliä suukkoja. Se halaa mun miestä ja pitää kädestä, joskun myös suukottaa (liian harvoin). Ihan hyvä vartalo siis. Ajaa asiansa. Ihanaa on myös se, että se on mun. Mun eikä kenenkään muun ja mä saan päättää mitä sille tapahtuu.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Hyötyliikuntaa

Päiväys: 1.4.2015
Paino: jotain
Motto: Takki tyhjä

Harrastin tänään hyötyliikuntaa . Etsin nimittäin meidän karannutta koiraa vesusateessa toista tuntia työntäen lapsia tuplarattaissa pitkin kanta-hämeen kurakoita. Periaatteessa vielä turhaa, sillä koira löytyi vasta illan suussa.

Hikinen sateessa rämpijä

Illalla, vaikka fiilis oli ihan kuitti sain yhtäkkiä ihmeellisen siivouskohtauksen ja purin turhautumiseni imuroimalla koko kämpän perin pohjasesti. Kaavin imurinputkella olkkarin kahden sohvan alta varmaan muovikassilliset tavaraa. Suurinosa oli leluja, mutta oli joukossa paljon roskiakin, mm yksi ranskanperuna ( ei ollut mun!! ). Kyllä tässäkin operaatiossa jonkun verran kaloreita paloi. Viimeistelin iltani kaurapuurolla, rasvattomalla maidolla ja mansikkahillolla. Nam. Ennen nukkumaanmenoa vielä vähän haitarinoita esikoisen kanssa (molemmat kertoivat toiselle yhden tarinan) ja sitten maate.

Kukahan huomenna keksii jotain lisähommaa mulle ja mitähän se sitten on??

Ai niin, tosikoinen (10,5kk) osaa kävellä jo pitämällä vain toisella kädellä mun kädestä kiinni. Ei enää pitkä aika, kun irroittaa toisenkin käden. Toissapäivänä hän oppi taputtamaan. Nyt antaa aplodit ihan kaikelle. 






tiistai 31. maaliskuuta 2015

Takatalvi

Päiväys: 31.3.2015
Paino: n. 91kg
Motto: takatalvi tulee aina

Eilen oli onneksi jumppa, koska muutoin voisikin vähän hävettää. Ei kauhean suurta ryhtiliikettä, mutta pientä kuitenkin.

Mies on myöhään töissä ja lenkkeily on jäänyt. En vaan jaksa lähteä pimeään tarpomaan. Monesti olen miettinyt miten kivaa lenkkeily on mutta silti olen asiaa aina miettinyt vain seinien sisäpuolella.

Koiranilmassa matkalla jumppaan.

Partyfitissä meillä vaihtuo eilen ohjelma. Se olikin tosi kiva, sillä uudessa ohjelmassa ei ollut juuri hyppyjä, joista olen saanut niskani jumiin ja sitä kautta kovua päänsärkyjä. Nyt sain enemmän jumpasta irti ja hiki virtasikin solkenaan. Olo jumpan jälkeen oli mahtava!!!



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Uuteen nousuun, nyt ihan tosissaan!

Päiväys: 25.3.2015
Paino: 92kg
Motto: Ei muuta kuin uuteen nousuun

Kuten huomaat viime postauksessa kiloja 91, nyt 92. Joo-o. Dieetti on ontunut, ollut lähes tauolla ja pientä rankaisua olen siitä saanut. Damn!

Peilistä vikuilemalla vatsamakkara on silti yhä vetäytynyt entisestään, mutta kilot eivät ole tippuneet. No, toisaalta olo ja ulkonäkö ovat tässä hommassa lopulta ne merkitsevät asiat, ei ne numerot. Eli ehkä senttejä on lähtenyt vaikka kiloja ei. Ja tuo yksi onneton plussakilo johtunee ehkä sipsin syömisen jälkeisestä turvotuksesta. Sipseissä äkkiä sitä suolaa kuotenkin tulee reilusti ja sen seurauksena nestettä kroppaan.

Nyt sitten täytyisikin taas löytää se uusi vire hommaan. Ajattelin vetää tiukkaa linjaa taas synttäreihini saakka, eli tarkemmin tuon huhtikuun. Sillä voisi hyvin päästä sinne aika hyvin alle 90 kilon. Sitten olisi vielä sellainen n. 10 kiloa jäljellä koko projektia... Sinne 80 kiloon kun pääsisi, olisi kokonaistulos yhtä kuin 23kg. Voi vitsi... Sitten olisin itsestäni niin ylpeä ettei tosikaan!!! Vaikea edes ajatella, että mniissä lukemissa voisi elämäänsä eteenpäin viettää vielä!

Nyt olen ylpeä siitä, että ekaa kertaa kolmeen viikkoon laskin kaiken syömäni ruuan kalorit yhteen, jes!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Totaalinen välipuutuminen

Päiväys: 18.3.2015
Paino: 92kg
Motto: Taantumia tulee aina

Kuten otsikkokin kertoo on projektissa tullut eteen ihan täyspuutuminen. Paino ei laske, koska liikunta ei maistu ja ruokailu ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Viikonloppuna olivat myös siskoni vauvakutsut, joissa tuli syötyä kakkua jne. Sunnuntaina join ison jäätelöpirtelön ja eilen muutaman tuoreen itsetekemän sämpyln reilulla voilla.

Onneksi paino ei ole lähtenyt nousuun, mutta maha pömpöttää kaiken tämän hiilarin jälkeen. Haaveilen kurinpalautuksesta oikein kunnon tiukalla ruokavaliolla ja jälleen repimällä itseni liikunnan pariin. Nyt vaan jotenkin se homma jää ihan haaveen tasolle.

Minuun on iskenyt aivan toivoton suklaan himo. Olen aina keväällä valon lisäännyttyä ollut herkkä ahmimaan makeaa ja niin tekisi mieli tehdä nytkin. Homman tuntuessa tosi puisevalta mietin pitääkö yhä pientä taukoa laihiksesta niin, että oaino ei kuitenkaan nouse yhtään. Josko sitten taas hetkenpäästä maistuisi homma paremmin? Vai jääkö se sitten ihan kokonaan? Apua...

Tätä taas tänään...

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Tikis-haaste

Päiväys: 10.3.2015
Paino: 92kg
Motto: Aina kannattaa kokeilla jotakin uutta

Tulin muistuttamaan kaikkia teitä lulijoita kevään vatsalihashaasteesta! Ite liityin ja toivon, että moni muukin innostuu. Keskivartalo on monelle kuitenkin se paikka, mikä itseä omassa kropassa häiritsee. Eli käykää kaikki tikis.fi -sivuilla tutustumassa. Kaysotaan mihin asti mä pääsen tän haasteen kanssa!!

Linkistä pääset heti käsiksi ekaan treeniin.

http://www.tikis.fi/vatsalihashaaste/vatsalihashaaste-treeni-1/

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa

Päiväys: 9.3.2015
Paino: 92,5kg
Motto: Rakastan kuraa kun se pysyy oven ulkopuolella

Ah, mikä kevät! Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja terassille porottelee 10 asteen voimalla. Siksi lähdimmekin innokkaina koko porukka lenkille!

Jumppanaru on ehtinyt levätä ja kerätä koirankarvoja itseensä jo kahden viikon ajan.

Ajattelin julkaista teille nyt kasan lenkiltä napsimiani kuvia ja levittää näin kevätmieltä! 

Nautiskeleva laihduttaja

Esikoinen

Tiuhti ja viuhti
Lenkkeilytiet ovat auki! No excuses!!



tiistai 3. maaliskuuta 2015

Vatsatauti iski

Päiväys: 4.3.2015
Paino: who cares, mä oon kipee
Motto: Kai tästä vielä noustaan

Viime viikko meni ihan laiskotellessa. Joka päivä oli jotakin muka tärkeää tekemistä, eikä liikunnalle jäänyt iltoihin aikaa. Aina oltiin menossa. Niinä päivinä mietin ja tsemppasin itseäni, että "hei ens viikolla sitten, kun kalenteri on ihan tyhjä". Nää on just näitä, iänikuisia lykkäämisiä jonnekin tulevaisuuteen ja aina sitä luottaa siihen, että silloin ei tule mitään esteitä. No nyt tuli, taas. Nimittäin mahatauti.

Enpäs ole tällaista mahatautia vielä koskaan tavannut. On ihan jotain uutta sorttia, ainakin mulle. Ei oksentelua, ei ripulia. Ihan hirveän kipeä maha kylläkin ja ajoittaista kuvotusta. Maanantain sain kulkea lähes koko päivän kyyryssä, tiistaina pystyi jo olemaan suorassa. Kuumetta oli myös ja sittemmin lämpöä. Syöminen saa mahan entistä kipeämmäksi. Ruokahalu on silti ihan ok.

Maanantaina ketutti. Olin ostanut lauantaina Stadiumista uusia treenivaatteita. Kotiutin itselleni treeniliivit ja kaksi paitaa. Oli kiva fiilis kun mietin kumman paidoista laitan maanantain Partyfit-tunnille. Lopulta makasin tunnin aikana kotisohvalla peiton alla tärisemässä ja valittamassa vatsaani.

Ystäväperheellä kärsittiin tästä samasta taudista jo tässä lähiaikoina aiemmin. Sieltä kerrottiin, että mahakipu voi kestää jopa viikon. Nice... Kipeänä ei saa treenata (tai reenata, niinkuin täällä hämeessä sanotaan). Tästä voi siis sukeutua jopa kahden viikon lamakausi. Enpä ollut varautunut moiseen. Vireen ja fiiliksen kanssa saa siis lähteä ihan nollista taas liikkeelle. Kunnon kanssa varmaan sama juttu. Tuntuu, että viime kerrasta on jo ikuisuus, kun on liikuntaa harrastanut. Morkkis ihan iskee. Herkkujakin tekee mieli. Lähinnä suklaata. Aika lähellä ollaan oltu, ettei ole lähtenyt asian kanssa mopo kädestä. Kolme palaa suklaata on ollut maksimi. Siihen on onneksi jäänyt.

Toivottavasti paranen pian ja saan laittaa isompaa vaihdetta silmään. Ettei tarvitse vain ja ainoastaan nähdä unta siitä bikinivartalosta, vaan että sen saisi myös aidosti saavutettua, haha!

Käy tämäkin välillä urheilusta ;)

torstai 26. helmikuuta 2015

Sinne se hujahti - 10 kiloa!

Päiväys: 26.2.2015
Paino: 93kg
Motto: Isot askeleet ovat raskaampia ottaa, mutta ne vievät nopeammin perille




Sinne ne meni. Nyt on 10 kg miinusta. Olin ajatellut, että kun tässä pisteessä olen, hypin riemusta. Toki suupielet kohoavat ylöspäin, mutta olo ei ole silti niin riemukas. Jotenkin sellainen perusseesteinen fiilis. Kun nyt ei muutoin oikein ole mitään erityistä sanottavaa, niin otetaampa kertaus miten tähän tulokseen on päästy.

Aluksi:
-herkut pois
-lisätty sokeri pois
-santsiannokset pois
-kasviksia runsaasti
-lisää hyviä rasvoja

Näillä mentiin pitkään. Alkuun kiloja lähtikin ihan kohisten. Kun olo energistyi aloitin liikunnan. Aluksi ihan kävelylenkein, myöhemmin myös kuntosaliharjoittelun.

Nyt :
-herkkuja kohtuudella kun vieraita tai itse kylässä
-kaloreiden laskeminen
-kevyempää ruokaa kevyempinä annoksina
-kasviksia runsaasti
-lisättyä sokeria niukasti (esim hillosilmä puurossa sallittu
-liikuntaa (partyfit maanantaisin, voimaharjoittelua ja aerobista yhteensä n. kolme kertaa viikossa

BMI aloittaessa: 32,5
BMI nyt: 29,4

Tällainen vartalo, kiitos!


tiistai 24. helmikuuta 2015

Lisätsemppiä kaivaten

Päiväys: 24.2.2015
Paino: 94kg
Motto: Kahden kosken välissä on suvanto

Suvantovaihe.... Ei repsahdus, mutta ei mitään hirveää motivaatiotakaan. Niin voisi kuvailla tämänhetkisiä fiiliksiä liittyen projektiin.

Viikonloppuna söin pikkumunkin ja yhden suklaahippukeksin. Niin ja pari mantelikeksiä. Morkkistaa. Tiedän, ettei niistä mitään takapakkia koidu, koska vaaka näyttää ihan hyviä lukemia, mutta mulle jää heti tuo sokerintarve päälle. Ihan huumetta se tavara. Täytyisi taas ottaa tiukempi kuri, kun kerran nistillä näin helposti alkaa jäämään himot päälle.

Odotan kuin kuuta nousevaa, että vaaka näyttäisi maagiset 93 kiloa ja 10 kiloa olisi saatu karistettua. Se yksi kilo näyttää olevan tiukassa. Nyt täytyisi löytää uutta tsemppiä ja kiinnostusta liikuntaankin. Eilen ei hiihtoloman takia ollut partyfitiä ja kyllä huomaa, että olisi kannattanut olla. Viikonloput menee mummulavierailuissa, eikä siellä ole oikein aikaa hikiliikunnalle. Tai no, nää on taas näitä tekosyitä. Mutta tästähän pääsee taas ylöspäin ja sinne on pyrittävä.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Partyfitiä, vaakailua ja uusi painoindeksiluokka

Päiväys: 18.2.2015
Paino: 94kg
Motto: Elämässä pitää olla partya (ja partyfitiä)

Siinä se nyt on, todisteet kilon tippumisesta harteilta. Kuva on vähän tökerö, koska yritin samalla toisella kädellä pidellä 9kk ikäistä pyöriäistä kodinhoitohuoneen vaipavaihtopisteellä. Siinä on muuten hommaa!

Lupasin kertoa siitä maanantaisesta Partyfit-tunnista. Tunnin kestävän tunnin aikana ei ensinkään tullut kertaakaan katsottua kelloa tyylillä "joko tää kohta loppuu" ja tunti olikin toteutettu tosi mielenkiintoa ylläpitävästi. Ohjaaja oli tehnyt koreografia jokaiseen biisiin erikseen eli biisin vaihtuessa myös tyyli ja askeleet vaihtuivat. Oli tosi virkistävää keskittyä yksiin askeleisiin vain noin kolme minuuttia kerrallaan. Tyyleinä oli hiphop/strreet, lattarit (salsa, samba), jazz-tanssi, moderni tanssi. Olipa joukossa yksi hauskasti rivitanssia varioivakin koreografia. 

Mukana oli aika haasteellista pysyä, sillä hyppäsin kurssille kesken kaiken ja tunti taisi olla jo neljäs. Nuo koreot tehtiin nyt vikaa kertaa ja ensitunnilla on uudet. Tunnilla oli siis täysi tekemisen meiniki ja välillä hukkasin askeleet ihan kokonaan. Onneksi tunnilla oli hyvä henki ja kaikki olivat pilke silmäkulmassa asian äärellä. Ei siis haitannut, vaikka mokailikin. Tunti oli tosi hauska ja musiikki ihan aika hyvää. Osa biisestä oli aika tuorretta listakamaa ja osa sellaisia vähän ikivihreämpiä ysärihittejä. 

Kymmenen minsaa ennen tunnin loppua päätäni alkoi jyskyttää todenteolla ja niskat menivät jumiin. Nesteytys ei siis ollut kunnossa ja jännitin varmasti käsiäni jotenkin tosi oudossa asennossa. Mulle on ennenkin käynyt niin, eli ihan tuttu mulle. Ensi kerralle täytyy varautua juomalla enemmän jo edellisinä päivinä ja ottamalla vaikka särkylääke reppuun mukaan. Koko lapojen seutu kun meni jumiin tuolla tunnilla. Mutta hauskaa oli silti ja hiki tuli, huh! Kunto kesti silti yllättävän hyvin, tosin vielä paremmalla kunnolla saisi osassa liikkeitä polvea nostettua vielä ylemmäs. Myös tissit tuntuivat hölskyvän ärsyttävästi hyppelevissä liikkeissä vaikka olin pukenut urheiluliivit päälle. Tosin liivit ovat viisi vuotta vanhat jne... Tarttis siis tehdä vähän hankintoja. Uusi treenipaitakin olisi tarpeellinen ja tukisi paremmin kroppaa, kuin ihan tavallinen toppi.

Nyt muuten, kun painoni on laskenut 94 kiloon, on bmi:ni laskenut sen verran, että pääsin merkittävän ylipainon alle lievään ylipainoon! Hyvä mua!! Painoindeksini on nyt 28,9. Lähtötilanne ennen elämäntapamuutosta oli 31,8. Tässäkin suhteessa muutos on ollut iso. Vielä tosin on paljon jäljellä. Tavoitteeni on seiskalla alkava paino, katsotaan miten ämmän käy. 79 kiloon on matkaa vielä 15 kiloa. Aika rupeama siis.. 


torstai 12. helmikuuta 2015

Kahvakuulailua ja laskiaspullaa


Päiväys: 12.2.2015
Paino: 95kg
Motto: Välipäivät on sallittuja kunhan ei täysin villiinny

Tein eilen miehen netistä etsimän kahvakuulatreenin. Liikkeitä oli muutamia, ihan niitä perinteisiä etuheilautusta, vatsarutistusta jne. Treeniin meni aikaa noin 30min ja lihaksia tärisytti ihanasti heti treenin jälkeen. Aamun luulin olevan yhtä tuskaa, mutta ainoa pakottava paikka oli oikea etureisi. Teinmuutaman kyykyn ja reisi tuntui ihanasti vertyvän. Ihan hyvä, sillä saan kuitenkin koko päivän nostella ja kanniskella seitsenkiloista kuopusta.

Aamulla tutkin kroppaani kokovartalopeilistä. Harmittaa, etten ottanut kunnollisia ennen-kuvia peilin edessä. Muutosta kun olisi niin tyydyttävää tiirata vertailemalla valokuvia. :D  Haaveilen näkyvistä hauiksista. Se todennäköisesti onkin realistisin tavoite tai toive. Aika hyvä alku on jo valmiina. Vähän läskiä päältä pois niin avot! Melkein kymmenen vuoden pizzan vääntäminen näkyy. Kroppa on muuten ihan voimaton ja rapakuntoinen, mutta haukkareissa on papua.

Ilmoittauduin eilen partyfit-kurssille. Partyfit on siis tanssia (tai bailaamista) mainstreet musiikin tahtiin varioiden eri tanssityylejä. Kurssi alkoi jo tammikuussa, mutta minä mattimyöhänen hyppään kyytiin vasta ensi maanantaina. Voin kertoa sitten tuoreeltaan miltä se partyfit oikein tuntui. Olen tosi tyytyväinen myös siihen, että paikkaan, jossa tunti maanantaisin pidetään on reilun kilometrin päässä ja saan hyvät alku- ja loppulämmittelyt taittamalla matkan jalkaisin. Katsotaan missä kohtaa kevättä jaksan matkan hölkätä ja missä kohtaa juosta.... :D

Olen koittanut kovasti miettiä uusia terveellisiä ruokia. Tuntuu, että mielikuvitukseni on tässä asiassa jäänyt polkemaan paikallaan. Täytyisi varmaankin ottaa tämän asian tiimoilta pieni googlaussessio. Tykkäisi intse mlko kasvispainotteisesta ruoasta, mutta kaikki muut perheenjäsenet karsastavat juurikin niitä kasviksia. Mies syö salaattia jne ihan kiitettävästi, mutta vihaa kypsennettyjä kasviksia. Esikoinen vihaa ihan kaikkea apämääräistä syötävää ja on koko päivän vaikka syömättä, jos tarjolla on jotain mistä ei tykkää. Lapsiperheen arjessa on aika raskasta tehdä kahta ruokaa. Hyvä, kun sen yhdenkin lajin jaksaa tehdä. Lisäksi asiaa vaikeuttaa se, että mies käy kaupassa ja hänelle on vaikeaa kirjoitella lappuja, joissa olisi kattava setti erilaisia aineksia. Olen parempi monipuolisuudessa, kun saan itse valkata hyvältä tuntuvat jutut kaupasta. Toisaalta, on ihan mukava, että mies ohittelee ne kaupan pulla- ja makeishyllyt.

Tämän päiväinen lounaani olikin jopa niin kekseliäs, että keitin keiton jauhelihasta ja jostakin Lidlin valmiista italialaistyylisestä pakastevihannespussista. Nesteeksi vettä, mausteiksi paprikajauhetta, lihaliemikuutio, chilihiutaleita ja puolikas purkki Philadelphian yrttituorejuustoa. Hyvää tuli, tosin ei mitään esteettisintä soppaa, mitä olen tehnyt.

Mies on juuri ruokakaupassa ja laittoi viestin meneekö dieetti pilalle jos tuo yhden laskiaispullat. No, nopea pyörähdys suosikkikalorilaskuriini ja viesti miehelle: ei mene. Päivä pysyy silti ihan ok kaloreissa. Ei tietenkään ole niin tehokas päivä, kuin yleensä, mutta ihan jees silti. Pullan jälkeen ollaan edelleen miinuksella. Nyt sitä pullaa odotellessa.... Tulisi jo kotiin. Ja on se mieskin ihan tervetullut. ;)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Miksei hoikkakaan ole itseensä tyytyväinen?

Päiväys: 9.2.2015
Paino: 95kg
Motto: Luota itseesi ja ole myös sen luottamuksen arvoinen

Juttelin viikonloppuna äitini kanssa ulkonäöstä, ihanteista ja paineista. Hän harmitteli pömpöttävää vatsaansa ja mietti mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen sen litteämmäksi. Kaikki, jotka äitini tuntevat tietävät, että hän on hoikka, pieni ihminen, joka harrastaa liikuntaa ja syö kohtuullisen vähän herkkuja tai muuta epäterveellistä. Pituutta hänellä taitaa olla likimain 165cm ja painoa varmaankin jotain 60kg kieppeissä. Hän on siis normaalipainoinen. Liikuntaa hän harrastaa kahdesti viikossa ja viikonloppuisin lisäksi ulkoilee. Silti hän kärsii ulkonäköpaineista, eikä ole itseensä tyytyväinen.

Moni minunkokoiseni voisi vaikka maksaa siitä, että saisi olla hänen kokoisensa. Se sai minut miettimään, miksi normaalipainoisellakin on ulkonäköpaineita. Miksi hän on tyytymätön omaan ulkonäköönsä, vaikka moni on hänen ulkomuodostaan myös kateellinen?

Äitini kertoi hänen perimmäiseksi ongelmakseen sen, että hän on aina ollut pieni. Vaatteet ovat olleet kaupan pienintä kokoa, hän on ollut aina kaveriporukan pienin. Nyt hän vaatekokonsa on kasvanut eikä hän enää ole pienin porukassa. Äidilläni on siis ulkonäköön liittyvä identiteettikriisi. Tunnistin fiiliksen heti.

Olen ollut nuorena aina porukan pisin. En muuten ollut mikään erikoinen tyyppi, enemmänkin sellainen seinäkukka-tyyppinen. Olemalla pitkä sai positiivista huomiota ja pituus määritteli persoonaa. Pitkälle murrosikään olin myös poikia paljon pidempi. Nyt aikuisena en ole mikään poikkeus. Ympärilläni on jatkuvasti muitakin naisia, jotka ovat yhtä pitkiä. Miehistä nyt tietysti puhumattakaan. Minulle tämän huomaaminen ei toisaalta ole ollut mikään negatiivinen juttu tai kriisin paikka. Myös minun vaatekokoni on suurentunut monella numerolla vuosien varrella. Sitä on joskus tullut tuskasteltua vaateostoksilla ollessa. Nyt olen kokoa, jota vielä löytyy normaalikaupoista, mutta jos vielä paisuisin joutuisin nöyrtymään isojen tyttöjen liikkeisiin. Kuopuksen synnyttyä ostin jo ainakin yhdet housut vaateliikkeen pullukka-osastolta. Silloin tuli mietittyä, että tälle on tehtävä jotain. Nyt vihdoin teenkin.

Mutta, miksi niin moni hoikka ihminenkin on itseensä tyytymätön? Jos paino on ok, niin sitten nenä, silmät tai jokin muu osa itseä on vääränlainen. Se sai minut pohtimaan sitä, miten paljon aion laihduttaa. Koska olen tyytyväinen, maltanko lopettaa ollenkaan, mikä minussa sitten on omasta mielestäni vikana, kun paino on ok? Olenko onnellisempi, kun olen hoikka? Etsinkö itselleni jonkin muun ongelman joltakin muulta elämän osalalueelta?

Luin viikonlopun lehdistä, että monet telkkarin laihdutusohjelmissa mukana olleet ihmiset ovat lihoneet takaisin ohjelman päätyttyä. Tuki lakkaa, kamerat sulkeutuvat. Enää ei jää kiinni, jos pari kiloa tulee takaisin. Sitten taas pari kiloa.... Amatöörin on vaikeaa pärjätä ison taitoa vaativan haasteen kanssa yksin. Kun kukaan ei enää auta.  Miten välttää tämä? Jos minullakin kestää vielä vuoden, jotta olen haluamissani mitoissa, miten osaan enää sen jälkeen elää ns. normaalia elämää ja syödä niin, ettei paino enää tipu, muttei lähde nousuunkaan? Aika pelottava ajatus ja toisaalta tuntuukin turvalliselta, että siihen on varmaankin vielä pitkä aika, kun tämä projekti on päätöksessään.

torstai 5. helmikuuta 2015

Nopea aamupainopostaus! 95kg!!!

Päiväys: 6.2.2015
Paino: 95kg
Motto: Muista palkita itsesi

Paino tänä aamuna tukevasti 95kg! Vaa'an viisari jämähti sille kohtaa kuin tatti. Ei grammaakaan päälle! Nyt on hyvä fiilis. Kuukausi ja pari päivää päälle on vierähtänyt, kuin siivillä ja 8 (!!!) kiloa sen mukana, amazing!



I feel good! No, I feel great!

Monta rautaa tulessa

Päiväys: 5.2.2015
Paino: 96kg vaatteet päällä!!
Motto: Yrittänyttä ei laiteta

Tuntuu, että viime kerrasta on jo tosi pitkä aika. Tässä on ollut niin kovasti kaikenlaista. Olen testannut siipiäni konsulttina hyvin huonolla menestyksellä, kuopus on oppinut ryömimään, saanut ekan hampaansa ja oireillut sitä masullaan. Itse olen kärvistellyt makeanhimossa ja yleisessä mässyttämisen tarpeessa.

Olen silti saanut jotakin aikaankin. Paino tuntuu taas pikkuhiljaa nytkähtävän alemmas. Päiväpaino 96kg eli joku aamu hyvinkin pian vaaka näyttää 95kg.



Ostin viikonloppuna lenkkitakin. Hinta oli ihan super super halpa, takki kevyt vettäpitävä ja hengittävä. Väri on tyyliläs ja hoikentava. Tosin heijastimia joutuu kiinnittämään mustaan takkiin ihan muutaman... Takki on Jessin. Löysin sen cittarista. Hinta 25e. Värejä oli monia, mutta isoja kokoja huonosti. Toisaalta taas musta hoikisti ihanasti. Luulen, että tällä lenkkeily on aika paljon inhimillisempää, kuin sillä vanhalla talvitakilla, joka on aika väljä ja kuuma. Nyt siis vain testaamaan!

Olen muuten tehnyt itselleni myönnytyksen. Sallin puolukkahillon syömisen kaurapuuron kanssa. Toisaalta, söin yhtenä iltana pannukakkuakin. Oli muuten niin hyvää.... Kalorit ei silti menneet yli 2000. Seuraavan päivän olinkin ihan kiltisti...

Tunnun haalivan itselleni paljon projekteja. Kirjoitan kahta blogia, olen konsultti, äitiyslomalla kahden pienen kanssa, haaveilen omasta vauvanvaatemallistosta... Samalla pitäisi vielä lahduttaa. Välillä tuntuu, että aika ei riitä mihinkään. Sitten taas alan haaveilemaan jotakin uutta juttua ja hiljalleen toteuttaakin. Saa nähdä miten kaiken tämän käy kun työelämä taas syksyllä kutsuu...


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kyläily on kompastuskivi, josta voi hypätä kevyesti yli

Päiväys: 28.1.2015
Paino: 97kg
Motto: Kun saa asiat päässä järjerstykseen kroppa seuraa kiltisti perässä

Johan se taas täytyy kirjoitella kuulumisia ja mietteitä, kun viime kerrasta on jo muutama päivä.

Tämän päivän moton nappasin toissapäiväisestä Dieetit vaihtoon-ohjelmasta. Ajatuksen heitti ilmoille mies, joka painoi muistaakseni 158kg. Musta tämä oli tosi hienosti sanottu. Jopa viisas huomio, joka summaa koko laihduttamisen, elämäntapamuutoksen ja oikeastaan minkä tahansa ison muutoksen elämässä. Kaikki lähtee siitä, että todella sydänjuuriasi myöten päätät joskin asian. Kaikki muu hoituu lähes itsestään. Motivaatio on siis kaiken ydin. Jos sitä ei ole, ei ole elämäntapamuutostakaan.

Motivaatio hukkuu helposti, kun kyläilyhetki koittaa. Vaikeinta on mennä itse kylään. Kaikille ei ole huudellut laihiksesta vielä mitään, koska tuntuu, että ei tästä taaskaan mitään tule ja ei tarvitse sitten selitellä miksei kiloja saanutkaan tiputettua. Tulee luuseri-olo. Seuraavalla kauppakerralla koriin sujahtaa munkkeja. Seuraavalla munkkeja, sipsejä ja suklaapatukoita. Tiedän, tuttu juttu.

Rankka tilanne on myös se, kun itse kutsuu kotiinsa vieraita. Mitä tarjottavaksi? Onko olemassa mitään vähäkalorista ja terveellistä kahvileipää? Voiko vieraille tarjota riisikakkuja, jos itse jo voit jättää herkuttelun pelkkiin riisikakkuihin? Olin tämän ongelman edessä viime viikonloppuna, kun emännöin eräät kutsut, joissa esittelijä esittelee eräitä muovista valmistettuja purkkeja ja purnukoita. 

Etsin aluksi erilaisia VHH-dieettiä noudattavia reseptejä, mm juustokakkureseptejä löytyi jonkin verran. No joo, varmaan ihan hyvä vaihtoehto, mutta sitten onneksi osasin tutkiskella itseäni ja tapojani. Jos teen 12 hengen juutokakun, olkoonkin vhh niin mitäs sitten, kun siitä puolet jää jääkaappiin pyörimään kutsujen jälkeen? No, tietysti minä kärvistelen, hikoilen, tuskastelen ja worst case scenario: syön sen pirun kakun päivässä tai kahdessa. Ällöttävä mielikuva! Hylkäsin idean kakusta oitis ja hyvä niin!

Mitä meillä sitten oli tarjolla? Minun herkkujani: täysjuväleipäsiivuja kevyellä kinkkumoussella, ruisnachoja, kurkkutikkuja ja kevytkermaviilidippiä ja sitten ihan tavallista pullaa. Yhdessä pullassa on n. 150kcal. Juustokakussa niitä on keskimäärin 300-400 riippuen aineksista. Jos siis joskus pitää sortua, pitää sortua pullaan.

Huomasit muuten varmasti, että painoksi ilmoitin 97kg vaikka se jo viime viikolla oli yhdessä kohtaa 96kg. Minulla on tästä teroria. Olen siis 8,5kk vauvan äiti ja kuukautiskiertoni ei ole vielä käynnistynyt uudelleen vauvan jäljiltä. Olen silti useampaan otteeseen kärsinyt aikamoisista pms-oireista. Huutanut miehelle ja lapsille, ollutmaaninen, välillä taas ihan depressiossa. Nyt laihiksella huomasin senkin, että ennen pms:ää kevyesti syöminen on helppoa ja tahdonvoimaa löytyy, mutta sitten pms-oireiden alettua kaikki heittää häränpyllyä. En ole nytkään sortunut muuhun, kuin vehnäleipään aika reilulla voitelulla, mutta sekin heti näkyy. Proteiini ei maistu niin hyvältä, vaankroppa huutaahiilihydraattia. Kaloreitaolen laskenut, ja en ole kertaakaan ylittänyt 2000kcal, yleensä jää vähän allekin. Luulen kilon siis olevan nestettä, mitä naiseen aina kuukautististen aikaan kertyy. En siis stressaa tuosta pienestä heitosta, koska olo on aika hyvä ja peilistä näkee muutoksen.

Olen käynyt jo kahdesti lenkillä! Ensin kävin koiran kanssa vajaan 4km kävelyllä. Ei kuulosta pitkältä matkalta, eikä sitä tietysti olekaan, mutta olen kuntoillut viimeksi joskus kuusi vuotta sitten. Koira myös vetää kiitettävästi, joten sykkeet pysyi hyvin koholla ja kroppa sai tehdä töitä. Eilen kokeilin hölkätä/kävellä reilun kilsan. Keuhkot meinasivat tehdä stopin, siis ahdisti ihan tosissaan. Ehkei siis kauhean pitkiä hölkkälenkkejä, ennenkuin kiloja tippuu lisää pois. En halua saada metsässä mitään full blown astmakohtausta. Asetan itselleni tavoitteen käydä ainakin joka toinen päivä lenkillä. Oli se lyhyt tai pitkä. Pääasia, että totun siihen, että nousen sohvalta ja lähden pihalle raittiiseen ilmaan. Ehkä vielä joskus tulen lähteneeksi salillekin!



perjantai 23. tammikuuta 2015

Missasin tänään muffinin

Päiväys: 23.1.2015
Paino: nyt 97kg, koska on jo iltapäivä
Motto: Paras tuki ihmiselle on toinen ihminen

Jo toinen päivitys tänään, mutta mitäs sen on väliä, kun asiaa riittää. Sitäpaitsi aamullinen paino-postaus oli tynkä. Oli vaan ihan pakko jakaa maailmalle ilouutiset heti tuoreeltaan.

Ammupalan (mustikoita ja rasvatonta maitoa) jälkeen kiirehdimme perhekahvilaan kylälle. Esikoinen oli hankalalla päällä ja olimmekin tunnin "myöhässä". Yleensä olemme ehtineet paikalle jo paljon aiemmin. Tänään sain jostain syystä maanitella esikoista kaikin mahdoillisin keinoin ylös sängystä. Itse olis aika hyvinlevänneen oloinen, koska kuopus herätti yöllä vain kahdesti.

Toivottavasti en saa kenenkään vihoja niskaani, kun kerron, että imetän vielä kuopusta ja silti laihdutan. Tai joo, kyllä mä laihdutan, mutta silti pidän tätä enemmänkin elämäntapamuutoksena parempaan. Ja olen sitä paitsi kuullut monesta suusta, että jossei raskauskilot tipu imettämällä (siis sellaiselta, jonka bmi on tukevasti ylipainoisen puolella) on ihan ok alkaa syödä terveellisesti ja liikkuakin vielä, vaikka paino sitten kunnolla tippuukin. Mähän en ole millään pussi&patukka-kuurilla, en ihmedieetillä enkä kaalisoppadieetillä. Ei ei. Syön terveellistä, kuitupitoista ja hyviä rasvoja sisältävää ruokaa.

Nuo lapset on mulle tärkeintä, mitä maailmassa on. Mä hyppäisin pää edellä jyrkänteeltä käärmeen pesään niiden puolesta, jos siihen pisteeseen jostain syystä tultaisiin. Ja eniten pelkään juuri korkeita paikkoja ja käärmeitä (lapsen menettämisen jälkeen, tietty). Ryhdyn toimiin heti, jos huomaan, että maito ehtyy kuopukselta. Hän on nyt noin 8kk ikäinen ja haluan imettää häntä ainakin kesään asti. Aluksi mietinkin, että aloitan muutoksen vasta imetyksen loputtua, mutta havahduin tosiasiaan, että tämä muutos on hyväksi myös lapsilleni. Kuopuksen saama maito sisältää nyt 100% varmuudella enemmän hyviä rasvoja, vitamiineja ja muita rakennusaineita, kuin se ylensyöneen pullahiiren maito. Siinä puolustukseni.

Olimme siis perhekahvilassa tänään. Kahvilassa saa ostaa perheelleen ruoan ja yleensä tarjolla on jälkkäriksi vielä jotakin makeaa. Joskus keksiä ja joskus jopa kakkua. Tänään vuorossa oli muffinit. Valkosuklaakuorrutuksella, voi jeesus.... EN OTTANUT YHTÄKÄÄN!!! Tiedättekö miksi? Mulle helpointa on kieltäytyä, kun mua vahditaan. Siis kotona olisi helppo syödä salaa herkkuja ja sanoa kaikille, että joo, en ole mitään hyvää syönyt pitkään aikaan. Mutta, kun ensin ilmoittaa ääneen parillekymmenelle kanssasisarelle, että mä en syö enää herkkuja niin meneppä sen jälkeen ottamaan muffini! Vaikka varmastikaan kukaan ei siitä tuomitsisi epäonnistujaksi, olisi se silti vähän liikaa. Siis itse todeta itsensä luuseriksi (en tarkoita tällä, että kaikki jotka repsahtaa ovat aina luusereita, minulle itselleni tulisi siitä sellainen olo. Jokainen tuomitkoon itse itsensä.)

Nopea aamupainopostaus - 96kg!

Päiväys 23.1.2015
Paino: 96kg
Motto: Sitä saa mitä tilaa

Nopeasti vain tulin kertomaan, että aamuvaaka näytti taas iloisia lukemia. Viisari heiluu 96 ja 97 kilon välillä riippuen vähän siitä, miten vaa'alla seison. No, luvuista viis, ainoa mikä merkkaa on se, että luku pienenee.

Nyt päivän menoihin. Pidemmin sitten joskus toiste.


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kaksi viikkoa, -6kg!!

Päiväys: 21.1.2015
Paino: 97kg
Motto: Kaikella on aikansa - ja hintansa

Taas on tapahtunut muutosta parempaan! Jälleen yksi kilo ihraa lähti vyötäröltä helvettiin! Peilikuva kertoo samaa tarinaa. Jenkkakahvat ovat pienentyneet ja toki maha samalla. Kasvoista huokuu hoikistuminen myös. Muualla kropassa en peilistä eroa huomaa.

Vähäsokerisuus on ilmeisesti minulle se the dieetti. Olen herkutellut kuitenkin mm parman kinkulla parina päivänä ja silti paino tippuu menestyksekkäästi. Rasva ei ole siis niin suuri paha, kuin tyhjät hiilarit (juuri ne mistä eniten tykkään).

Tässähän alkaa ihan haaveilemaan kesäkunnosta. En siis mistään Janni Hussi-kesäkunnosta, vaan ihan minulle itselleni parhaasta kunnosta ja ulkonäöstä vuosiin. Jätin normaalipainolle hyvästit 2008. Ensin tuli parisuhdekilot, sitten vauvakilot, tuplana.

En todennäköisesti enää koskaan kehtaa käyttää bikineitä, mutta haluaisin olla tyytyväinen itseeni hameessa ja topissa. 😊

Huono kuva, mutta koittakaas itse ottaa kuva vaa'alla seisten. ;)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Näkee sen jo naamasta

Päiväys: 18.1.2015
Paino: 98kg
Motto: Elämäsi helpottuu suuresti, kuin opettelet sanomaan EI

Huh! Laihista takana molempien käsien sormien summa. Aika tuntuu onneksi menevän lapsiperheessä nopeasti. Jos olisin yksineläjä olisin repsahtanut varmasti jo joko lopettamaan koko laihiksen (ja suuntamaan lähimpään leipomoon) tai ainakin repsahdellut kauppareissuilla useampaan otteeseen pysähtymään sekä sipsi- että karkkihyllyllä. Luojan kiitos taas noista lapsista!

Olo ehtii kymmenessä päivässä muuttua jo melkoisesti. Vaikka se on vasta pieni haparoiva alkuaskel taistelussa kohti hoikempaa ja terveempää minää, on se silti saanut aikaan suuren muutoksen sekä henkiseen hyvinvointiin että fyysiseen jaksamiseen ja vähän kai ulkonäköönkin. Eilen kuulin ensimmäiset kommentit muuttuneesta ulkonäöstä rakkaan anoppipuolen suusta. "No naamasta sen kyllä jo huomaa." Ison elämäntapamuutoksen ja ruokaremontin läpikäyneelle ja sen keskellä edelleen taapertavalle tuo on hunajaa korville. Mikä ihana olo tuleekaan kun kehutaan! Ihanaa, että tutut huomaavat sen! Taas jaksan eteenpäin, kun tiedän, ettei tämä kaikki ole turhaa!

Tässä kymmenen päivän mukanaan tuomat muutokset:


  • olen energisempi
  • en ole riidanhaluinen
  • tunnen itseni jäntevämmäksi
  • kiinnostus liikkumiseen on herännyt
  • en enää muserru, jos muut syövät herkkuja
  • voin sanoa EI kun minulle tarjotaan jotakin herkkua
  • vatsa toimii paremmin
  • sormia ei turvota
  • turvonnut maha ei ole enää yhtä paljon tiellä
  • itsetunto on noussut
Aikamoinen lista reilussa viikossa! Olen erityisen onnellinen ja ylpeä, että nyt pystyn sanomaan EI herkuille, joita minulle tarjotaan ja voin ihan hyvillä mielin olla vieressä, kun esimerkiksi mies syö suklaata tai juo jäätelöpirtelöä. Ei tunnu enää missään! Ihan mahtavaa!! Minä, joka vielä kaksi viikkoa sitten en olisi tyytynyt yhteen palaan kakkua vaan halusin ainakin kaksi! Pitkästä aikaa minä olen ylpeä itsestäni.

Arpiset jalat ;)



torstai 15. tammikuuta 2015

Olemisen sietämätön kev... raskaus

Päiväys: 15.1.2015
Paino: 99kg
Motto: Terveellinenkin voi olla hyvää

Paino on pysynyt nyt 99 kilossa muutaman päivän. Puntarissa ei saisi käydä joka aamu mutta kappas kun silti käyn. Olen niin malttamaton! Fiilis on vähän sama, kuin aikanaan raskausplussaa odotellessa. Vaikka tiesi, että liian aikaisin hommasta ei kostu mitään, tuhlaa vain yjden testin niin silti sitä oli heti pissimässä tikkuun kun menkat oli tunnin myöhässä. Samalla lailla menen joka aamu innokkaasti alusvaatteisillani vaa'alle ja vielä vedän vatsan sisään (eihän se nyt jumalauta mitään auta :D ) ja toivon, että taas ois kilo lähtenyt. Tiedän kyllä ihan järkevänä ihmisenä, ettei joka päivä voi kiloa laihtumaan.

Laskin tälle päivälle syömäni ruokien sisältämät kalorit. Alkuun suunnittelemani ohjelma sisälsi 1545 kcal. Päätin lisätä jälkkärilsi lounaalle puolikkaan ateriapatukan ja pari klementiiniä, koska reilu 1500 kcal on ihan liian vähän näin isolle ihmiselle. Tässä tämän päivän sapuskat:

Aamiainen: kuppi kahvia rasvattomalla maidolla 25 kcal, 1 maustettu riisikakku n. 46 kcal

Lounas: broilerin minuuttipihvi, haudutettuja juureksia ja muita vihanneksia yht. ~300 kcal

Jälkiruoka/välipala: kaksi klementiiniä n. 70 kcal, puolikas Nutrilet-patukka 100 kcal, kahvi maidolla 25 kcal

Päivällinen: lohta 200g ja salaattia (sis. avocadon, 198 kcal) 960 kcal

Iltapala: mustikkasmoothie; 100g mustikoita, 1dl jogurttia, 4dl rasvatonta maitoa, 3tl mustikka-mustaviinimarja ravintojauhetta (kuitulisänä), yht. 208 kcal

Päivän energiansaanti siis tulee olemaan 1664 kcal.

Sydänliiton sivuilla oleva kalorilaskuri väitti, että minä 30v työtätekemätön liikkumaton ihminen tarvitsen 2536 kcal säilyttääkseni nykyisen painoni. Mielestäni se on ihan hirveän paljon! Olisin itse veikannut jotakin 2100-2200 paikkeille...

maanantai 12. tammikuuta 2015

-3kg neljässä päivässä!

Päiväys: 12.1.2015
Paino: 100kg
Motto: ainoa este unelmien toteuttamiselle olet sinä itse

Kolme kiloa lähti niin että hujahti! Samalla lähti myös pömpöttävä maha, joka näytti siltä, että olen edelleen raskaana, vaikka kuopus on jo 8kk iässä. Mikä se ihmekonsti sitten oli, millä kilot lähtivät? Kerrataampa:

  • Herkuttelu pois: mässyjen tilalla maustettuja riisikakkuja, ruisnachoja, tuoreita vihanneksia ja kevyt kermaviilidippi
  • Ei lisättyä sokeria, ei tosin nollatoleranssiakaan: limut, karkit, keksit, hillot, leivonnaiset pois, jos on kylässä saa vähän ottaa isäntäväen mieliksi mutta siis todellakin VÄHÄN
  • Hitaita hiilihydraatteja (täysjyväleipää, kaurapuuroa, siemeniä, tummaa riisiä, tmmaa makaronia) pullamössön ja perunan tilalla
  • Paljon lisää kasviksia ja proteiinia kuten kananmunia ja raejuustoa (ei valmiiksi marinoituja tuotteita)
  • Lisää hyviä rasvoja: oliiviöljyä ja avocadoa (1/pvä)
Näillä teeseillä mennään nyt. Katsotaan mitä lähipäivät tuovat tullessaan. Muokkaan ruokavaliota sen mukaan miten olo ja paino kehittyy.

Pakko mainita myös oman olon muutokset. Olen aamuisin virkeämpi, uni tulee illalla nopeammin, fiilis itsestä on parempi, kun peilistä näkee jo pömppömahan turvotuksen häipyneen vaikka läskit onkin vielä tallella. Olen ylpeä itsestäni ja saan siitä energiaa jaksaa. Kohta voisi jo ihan oikeasti lähteä kävelylenkille IHAN YKSIN. Samalla saisi omaa aikaakin. Kun vaan tämä kova pakkanen vähän hellittäisi.... <- tekosyy! 


torstai 8. tammikuuta 2015

Ystäväni rupesi sokerilakkoon

Päiväys: 9.1.2015
Paino: 101kg
Motto: Ei kai se ny mitään jos vähän ottaa...?

Kävin toissapäivänä kylässä ystävälläni. Olemme tutustuneet yläasteaikoina, mutta kaveruus alkoi oikeastaan vasta lukiossa. Nyt meillä molemmilla on lapsia ja esikoisemme ollessa melko saman ikäisiä on ollut mukavaa kyläillä puolin ja toisin, kun lapsilla on seuraa ja me äidit saamme puhua äitien juttuja.

Olin juuri edellisyönä unettomana miettinyt sokerin vähentämistä ja kuin tilauksesta ystäväni avasi eilen keskustelun aiheesta. Hän oli lukenut, että kahdeksassa viikossa addiktion saa taltutettua - tässäkin tapauksessa. Olimme aika samoilla linjoilla, että on aika radikaalia - ja ehkä vähän turhaakin - alkaa poistamaan ruokavaliosta kaikki sokeri. Siis ihan jokainen lisätty murunen. Kaikessahan on sokeria. Hyvä jossei juustossa ja leikkeleessäkin jo. Elämästä tulisi lasiperheessä aika vaikeaa, jos sen kaiken haluaisi poistaa ihan viimeistä murenaa myöten. Järkeilimmekin niin, että jos lopettaa makeiset, leivonnaiset, mehut, limsat, kahvi- ja teesokerin käytön, jäätelöt jne makeat herkut. Luulisi sen jo lopettavan himon sokeriin ja makuaistin taas herkistyvän makean vivahteille. Kahdeksan viikon jälkeen voisi ottaa "karkkipäivän" käyttöön.

Olen ihan hirveä leivoshiiri. En niinkään välitä karkeista, mutta makeita leivonnaisia söisin kyllä ihan niin paljon, kuin annettaisiin. Jos leivon kakun, syön sen vähiinpäin päivässä kahdessa. Muffinsseja menee kerralla neljä ihan helposti ja keksejä kahvinkera vaikka paketillinen. Mieheni usein vitsaileekin, että kun hän töissä haaveilee jo kotiinpääsystä ja siitä, miten saa sitten nostaa jalat ylös ja kahvilla ottaa pari keksiä niin keksit on jo syöty meikäläisen toimesta ja mies jää ilman.

Tänään olenkin ollut melko sokerittomalla linjalla. Mehua join lasillisen, mutta muuten en ole sokeria käyttänyt. Ruoka koostui tänään ruisleivästä, nuudelisalaatista parsakaalilla, porkkanalla ja seesaminsiemenillä ja iltapalaksi söin kaksi klementiiniä. Kahvia kului kolme kupillista, mikä on minulle aika perinteinen määrä. Vähän päivässä harmittaa se, että miehen iltaruoaksi tekemien lämpimien voileipien päällä olevassa jauhelihassa oli aika paljon rasvaa... He just don't get it.

Paino muuten on parin päivän skarppaamisella tippunut pari kiloa. Mies sanoisi tähän, että "Normaalin vaihtelun rajoissa!" Ja niinhän se toki onkin. Pari kiloa sinne tänne. Se voi olla nestettä tai jotakin hormonaalista vaihtelua, mutta kyll se silti hyvältä tuntuu!



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Hukkasin tahtoni ruuhkavuosiin

Päiväys: 1.1.2015
Paino: 103kg
Motto: Minä saan valita itse!

Kävin eilen puntarissa. Järkytyin. 109 kiloa!!! Mitä hittoa?! Nousin vaa'alta järkyttyneenä. Seurasin vaa'an nollaantumista kuin hidastettuna. Pysähtyi jonnekin kuuden kilon tietämille. HUH! Esikoinen oli käynyt sabotoimassa vaakaa ja väännellyt kalibrointipyörylää vaa'an kyljessä.

Olen aika ylpeä siitä, että söin eilen lounaaksi vauvalle tehtyä bataatti-parsakaalisosetta. Sose oli pelkkää kasvista. Ei öljyä, ei suolaa, ei mitään. Se oli hyvää. Mietinkin, että voisiko arkisin, kun mies on töissä alkaa lounaaksi syömään höyrytettyjä kasviksia? No voisihan sitä. Tykkään tosi paljon kypsistä vihanneksista. Monelle olenkin raakana allerginen. Mies ja esikoinen eivät tykkää, siksi niitä aika vähän meillä tarjoillaan. Mutta miksi minun pitää taipua heidän tahtoonsa? Miksen voi syödä sitä mistä pidän varsinkin kun se olisi jotakin terveellistä?! Täytyy pitää mielessä ensi kauppareissulla: MINÄ SAAN VALITA ITSE!

On helppoa hukata itsensä ja oma tahtonsa ruuhkavuosiin. Esikoinen syntyi 2011. Siinä projektissa kiloja tuli kymmenen. Kuopus syntyi 2014. Siinäkin projektissa kiloja tuli kymmenen. Sain kaksi ihanaa lasta, joita rakastan ylikaiken. Menetin kuitenkin osan itseäni ja vapauttani, menetin osan myös kropastani. Ei koskaan enää samanlainen... Se on totuus. Vaikka laihtuisin kaikki ylimääräiset kilot tiedän, että löysä nahka ja raskausarvet jäävät. No mutta, kuka niitä toisaalta vaatteiden alta näkee. Mies on nähnyt jo ne 20 liikakiloakin.

Tämän päivän haaste: Syödä vain yksi keksi, kun vanhempani tulevat päiväkahville.


perjantai 2. tammikuuta 2015

Kyllästymispiste saavutettu!

Olen 29-vuotias ja minulla on ylipainoa n. 20 kiloa. Vihaan jokaista kiloa niistä. Olen yrittänyt löytää motivaation niiden tiputtamiseen. Sellaisen, joka aikuisten oikeasti kantaisi maaliin saakka. Vielä sellaista ei ole löytynyt. Ajattelin josko julkinen blogi olisi se viimeinen oljenkorsi. Siksi tämä blogi on nyt tässä. Nyt ei voi enää perääntyä.

Tunnen oloni niin epämukavaksi. Vaatteet eivät näytä hyvältä, valokuvat ovat kammottavia, ihmisten kommentit ovat masentavia ja mikä pahinta, fyysinen olo on huono. Väsyttää, masentaa, laiskottaa, ällöttää, kolottaa, puuskututtaa, nivelet naksuu ja hiki virtaa. Olen noin 178cm pitkä ja painan noin 103kg. Painoindeksini huitelee jossakin 32 hujakoilla kaiketi.

Olen painanut 10 vuotta sitten 63,5kg. En enää yritäkkään päästä noihin lukuihin. Olenhan nyt aikuinen nainen ja minulla on aikuisen naisen vartalo. Olen myös saanut kaksi ihanaa tytärtä. Haluaisin takaisin senaikaisen tyytyväisyyteni omaan itseeni ja energian tehdä asioita.

Tähtään elämänmuutoksella tiputtamaan pysyvästi n. 20 kiloa. En aseta tarkempaa maalia. Olen tyytyväinen sitten, kun olo on jälleen hyvä. Sitten kun näen peilistä iloisen ja itseensä tyytyväisen minän. Sitten, kun kävelylenkki ei tunnu kamalalta ajatukselta tai kun kyykkyyn meneminen ja sieltä nouseminen tapahtuvat helposti.

Tästä matkasta aion kirjoittaa tässä blogissa ja lisätä myös kuvia kaikesta siihen liittyvästä matkan varrelta. Tämä blogi olkoon minulle se tarvittava motivaatio ja projektin päätyttyä dokumentti siitä mihin minä pystyn!